Syksyn 2018 ryhmätoimintoja Kuopion ensikotiyhdistyksellä

Syksy 2018

Kuopion ensikotiyhdistyksen Haapaniementien avopalveluiden ryhmätoiminnat:

Avoin ryhmätoiminta:

* Perhekahvila pikkulapsiperheille perjantaisin klo 9-11.30

* Ohjattu vertaisryhmä ero-teemalla Ero-kahvila Ke 19.9., 10.10. ja 28.11. klo 17-19

 Kysy lisää Riitta p. 044 3697214

 

Suljetut ryhmät:

* Kehrävä 28.8. alkaen. Ryhmä täynnä!

* Odottajan olohuone. 22.10. – 3.12.2018, maanantaisin klo 17. Lisätietoja ja ilmoittautumiset 12.10. mennessä Laura p.044 3697202 tai laura.lahti@kuopionensikoti.fi

 

Vapaaehtoistoiminnan koulutukset:

* Vapaaehtoisdoula-kurssi 4.10. – 7.11. (Lisätietoja ja ilmoittautumiset Riitta p. 044 3697214)

*Mieskaveri-vapaaehtoistoiminnan kurssi 23.10-13.11. (lisätietoja ja ilmoittautumiset p. 044-3697214)

 

Kuopion ensikotiyhdistys ry avopalvelut Haapaniementie 10 70100 Kuopio

Pohditko eroa? – Ei tarvitse miettiä yksin

sanot hiljaa

emme me ole

ei tällä määrällä eripuraa tule keistään

vanhaa avioparia

(Arno Kotro)

 

Lomien jälkeinen aika vaikuttaa olevan eropohdintojen ja -aloitteiden aikaa. Tilastojen mukaan elokuussa ja tammikuussa jätetään kaikkein eniten avioerohakemuksia. Yhtenä syynä ilmiöön pidetään sitä, että lomiin ladataan paljon odotuksia ja toiveita – myös ihmissuhteiden kannalta. Jos toiveet eivät toteudukaan, niin näppiin jää jonkin kokoinen pettymys. Lisäksi loma- ja juhla-aikoina käytetään runsaasti alkoholia, mikä muiden murheiden lisäksi voi edesauttaa myös lähisuhdeväkivaltatilanteiden puhkeamista.

Mediassa, kuten kyllä myös eroauttajien keskuudessa, puhutaan hyvästä erosta. Mikä voi tehdä erosta hyvän? Ihmissuhteet perustuvat pitkälti tunteiden varaan, järjellä ei varsinkaan lähisuhteissa ole paljoa jalansijaa. Auttaako, että jätetylle kerrotaan, miksi toinen lähtee? Ihmisen on tärkeää ymmärtää, mitä hänelle tapahtuu. Entä lapset?

Parisuhde on vaativa laji. Odotukset toisesta ja arjen jakaminen vastoinkäymisineen voi muodostaa sellaisen mössön, että pettymyksiltä on vaikea välttyä. Jos pettymystä pääsee kasautumaan pettymyksen päälle, riita on herkässä ja suhteessa voidaan etääntyä toisistaan kauas. Niin kauas, ettei löydetä enää tietä toistensa luo. Parisuhdeonnesta ei ole jälkeäkään ja ikävimmillään kriittisyys toista kohtaan kasvaa, arvostus katoaa ja tilalle astuu jopa halveksunta. Turvallisuus on kadonnut suhteesta, jolloin pitää suojautua. Eikä omaa vastuuta suhteen tilasta pysty kantamaan.

minä teinitunnelmainen
boheemiromantikko
rappion kanssa flirttailija tietysti

haluan myös
raunioitua oikein


 (Arno Kotro)

Koska ihmissuhteet eivät juurikaan perustu rationaaliselle pohjalle, elämänkriiseissä, kuten erossa, liikkuu isoja tunteita. Itsesyytöksiä, riittämättömyyttä, paljon loukkaantumista. Ajatuksia, olenko enää minkään tai kenenkään rakkauden arvoinen? Vaikuttaa siltä, että myös väkivaltaisesta ja tuhoavasta suhteesta irtautumisessa on samoja piirteitä. Lähteminen ja irti päästäminen eivät ole läpihuutojuttuja.

Eroaminen on myös isotöistä puuhaa. On paljon käytännön asioita, joista on sovittava, on yhdessä rakennettuja arjen rakenteita, jotka on purettava. Samalla pitää rakentaa uutta. On vaikea olla kovin sovinnollinen ja kyetä rakentavaan keskusteluun, kun tilanne on vielä päällä. – Ja entä jos rakentavaan vuorovaikutukseen ei ole kyetty yhteiselämän aikanakaan? Kuinka siihen nyt pystyisi, kun ahdistaa, masentaa, raivostuttaa ja pallo on enemmän tai vähemmän hukassa? Kuinka pystyn kääntämään ajatuksensa niin, että idiootiksi osoittautunut puoliso voi kuitenkin olla hyvä vanhempi? Lasten kannalta on olennaista, että aikuiset pystyvät omista tunnemyrskyistään huolimatta vastaamaan lasten tarpeisiin ja toiveisiin.

Apua ja tukea on saatavilla, jo siinä vaiheessa, kun eroamisen mahdollisuutta vasta pohditaan. On hyvä käydä keskustelemassa parisuhteen tilasta ja tulevaisuuden näkymistä ammattilaisen kanssa. Joko yhdessä tai erikseen, tai sekä että.

Mikäli perheessä on lapsia, kokonaiskuvan saadakseen lapseen liittyvistä kysymyksistä kannattaa tutustua vanhemmuussuunnitelmaan. Vanhemmuussuunnitelmassa käydään läpi lapseen liittyvät asiat, joita vanhempien on hyvä miettiä ja mistä heidän tulee sopia. Suunnitelma ohjeineen löytyy täältä: https://stm.fi/vanhemmuussuunnitelma

Perheasiain sovittelu on lakisääteistä, toisin sanoen siihen on jokaisella oikeus ja sen järjestäminen on kunnan vastuulla. Sovittelun nimi on sikäli hieman harhaankin johtava, sillä tarvitse olla riidoissa sovitteluun hakeutuessaan. Sovittelu on tarkoitettu lapsiperheille, joissa vanhemmat vasta miettivät eron mahdollisuutta. Sovitteluun voi hakeutua myös perhe, jossa vanhemmat ovat jo eronneet ja perhe pyrkii sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen. Sovittelua tekevät kirkon perheasiain neuvottelukeskus ja jotkut muut koulutuksen saaneet työntekijät esim. perheneuvoloissa.

Järjestöt, kuten Ensi- ja Turvakotien liiton jäsenyhdistykset, Yhden Vanhemman Perheiden Liitto (YVPL) tai Miessakit ry järjestävät vertaisryhmiä ja muita tukitoimia (puhelinpalvelua, chat-palvelua): ks. https://www.yvpl.fi/ , https://www.miessakit.fi/ . https://ensijaturvakotienliitto.fi/ylasavonensijaturvakoti/tapahtumat/ , http://www.kuopionensikoti.fi/ , https://ensijaturvakotienliitto.fi/lapsenkengissa/yhteystiedot/ (Varkauden seutu). Kuopion kriisikeskukselta saa apua kriisitilanteeseen: http://www.mielenterveysseurat.fi/kuopio/

Jos suhteeseen liittyy lähisuhdeväkivaltaa, ota yhteyttä Kuopin Ensikotiyhdistyksen PELOTTA-hankkeen työntekijöihin: Hanna Ravi p. (044) 369 7211, Vuokko Pekkarinen (044) 369 7210.

Yleistä tietoa eroamisesta ja eri alueiden palveluista löytyy www.apuaeroon.fi -sivuilta. Sivuilta pääset myös Ensi- ja Turvakotien liiton chat-palveluun, jossa voit jutella ammattilaisten kanssa ti klo 14-16, ke 10-12 ja to 10-12.

 

siinä sitten opiskelin

enimmäkseen etänä
oikein urakalla silti

ahdistuksen approbaturit
kurjuuden cumut
latistuksen laudaturit

ihmissuhteilla ei ole hintaa mutta

kalliiksi ne käyvät

(Arno Kotro)

 

Kirjoittaja: Tuula Heiskanen

Ero ja yhteistyövanhemmuus -hanke

Lainaukset: Arno Kotro, Sanovat sitä rakkaudeksi (Like 2003, 2.p.)

Onni on loma – Liimataisillakin

Lasten kanssa lomailevista vanhemmista noin 60 prosenttia on pahalla tuulella puoleenpäivään mennessä, kertoi Väestöliiton tutkimus. Pahaa mieltä aiheuttavat lomalle ladatut odotukset, jotka jäävät kiireessä täyttymättä. Lomastressi alkaa jo jokaisen perheenjäsenen lomahaaveista – jotka eivät ihan aina kohtaa.

Liimataiset ovat tavallinen pohjoissavolainen perhe, vanhemmat, teini, pari alakoululaista ja lihava labradorinnoutaja. Kuten muissakin perheissä, kesälomaa odotetaan hartaasti ja suurin toivein vapaudesta, ilosta ja elämyksistä.

Onni on kesäloma, koska ei arjessa mitään iloa ole. Pitää käydä töissä, hoitaa koti, kokata, siivota, huoltaa auto ja talo, kusettaa koira, kasvattaa lapset, vastailla aktiivisesti Wilma-viesteihin, kiikuttaa tenavia harrastuksiin ja siinä sivussa vanhempien pitää olla muutenkin aktiivisia. Lapsi-Liimataisillakin riittää omia haasteita koulussa. Yksi alisuoriutuu, toisella ei peppu pysy penkissä varttia kauempaa ja kolmas ei mielestään suoriudu mistään edes riittävän menestyksellisesti. Kaikki ovat loman tarpeessa.

Teini halusi kesäksi mopon ja ajella kavereiden kanssa. Porukoitten kanssa ei nykyisin muutenkaan kehtaa liikkua missään, on ne niin noloja. Mutsi joko ragee koko ajan tai sitten se lääppii. Iskä on muuten vaan ihan nolo tapaus kalastusintoineen. Luuleeko se, että nuoren ihmisen kesän kohokohta olisi laatuaika isin kanssa jossain ihmeen hutsinnevadassa itikoiden syöttinä?

Niin, isä halusi Tenolle lohta soutamaan. Olisihan se komeaa pistää facebookiin kuva reilun 20 kilon vonkaleesta. Kyllä siinä naapurin perhohemmo Holopaisella hymy hyytyisi. Lohen soutaminen, se on miesten laji.

Äiti halusi kiertää kaikki tehtaanmyymälät ja ouletit, kun mennään puuhalandiakierrokselle, jonne perheen alakouluosasto halusi. Alakouluosasto on toistaiseksi liian puolustuskyvytön ja lahjottavissa, ja siten roudattavissa minne ikinä vanhemmat heitä raijasivatkaan. Alakouluosastolla oli käytössään tämäiskut: känttyröinti ja juntturat hoidettiin aina kohteessa, kun väsytti ja harmitti.

Joskus äiti kyllä haluaa vielä Savonlinnan oopperajuhlille – tai Ruisrockiin. Isän mielestä ooppera kuulostaa oikohöyläykseltä ja rokkijuhlat ovat hapantuneet teinien hipoiksi, eihän festarialueelle saa enää viedä omia juomiakaan. Toista se oli ennen. Äidin mielestä isä Liimatainen ei ymmärrä kulttuurista höykäsen pölähtämää. Juntti. Mihin sitä tuli aikoinaan ihastuttua? Miksei se voi muuttua fiksummaksi vieläkään?

Kesällä on useimmiten joko liian hyvä ilma istua autossa tai ihan paska keli puuhamaahan. Isän mielestä kalastamiseen olisivat kaikki kelit silleen aina kohillaan. A bad day of fishing is better than a good day of work, isä Liimatainen piti mannermaisesti mottonaan. Kotielämää hän ei edes hurjimmissa kuvitelmissakaan uskaltanut tuohon mottoon työn sijaan sisällyttää. Parisuhteesta nyt puhumattakaan, vaikka kyllä vaimolla olisi siinä paljon petrattavaa. Pitäisiköhän sitäkin hoitaa? Siis parisuhdetta? Isä Liimatainen muistaa hämärästi, että vaimo on jotain sen suuntaista joskus horissut.

Ajateltiin sitten kerrankin pitää perhepalaveri ja neuvotella kaikille sopiva kesälomasuunnitelma. Semmoista oli äidin mukaan suositeltu perheneuvolan vanhempainkurssilla viime syksynä. Isä Liimatainen ei semmoista muistanut, ainoa muistikuva kurssista oli se, että hänet raahattiin sinne väkisin ja kiristämällä erinäisten etuuksien menettämisen uhalla ja että perheneuvolan naisella oli aika lyhyt hame ja siihen nähden paksut pohkeet. – Vai meneekö se toisinpäin?

Äiti Liimataisen demokraattisella päätöksellä palaveri kutsuttiin koolle. Isä Liimataista oli valmennettu aikuismaiseen ja kypsään neuvottelutekniikkaan. Muutenkin äiti Liimatainen oli lukenut, että vanhempien parisuhde on keskeinen ihmissuhdemalli lapsille, kuinka toista ihmistä on soveliasta kohdella. Arvostaen, kuunnellen ja läsnä ollen.

Perheneuvottelu järjestettiin ja pian pöydän ääressä vallitsi akustisen maksimin taktiikka: se saa tahtonsa läpi joka huutaa kovimmin. Vaikea sanoa, mistä nuo tenavat ovat oppineet noin huonot keskustelutaidot.  – Mistäköhän, äiti Liimatainen karjui puolisolleen? Isä Liimatainen taas siihen, että kun ei äidin kanssa voi koskaan keskustella, kun se alkaa aina huutamaan. – Kuka tässä huutaa?!

Pattitilanteeseen ja ovien paukkumiseen päättyneen perheneuvottelun ja parin päivän hermolevon jälkeen teini sai moponsa ja laitettiin konsensuksen vallitessa mopopainotteiselle rippileirille. Riparin aikana mummu vei alakouluosaston hurulandiaan ja pomppupuistoon, äiti Liimatainen teki shoppailijan unelmamatkan erääseen eteläpohjalaiseen kauppakeskittymään ja isä Liimatainen pääsi Tenolle päästelemään elämänsä vonkaleita karkuun. Labbis-Liimatainen lihoi iloisena ja onnellisena ukin hoivissa.

Rippijuhlien järjestäminen oli sitten tietysti oma hermoja raastava lukunsa. Kaiken touhotuksen, metelöinnin ja lomailun jälkeen päätettiin (äiti Liimataisen johdolla), että yhteistä laatuaikaa perheen kanssa vietetään sitten paremmalla aikaa, joululomalla. – Heti, kun koti on yhdessä siivottu joulukuntoon.

 

Kirjoittaja: Tuula Heiskanen

Ero ja yhteistyövanhemmuus -hanke

Väkivallasta voi selviytyä. Jaa kokemuksesi, tule mukaan auttamaan!

Kuopion ensikotiyhdistys kehittää Pohjois-Savon alueella palveluita väkivaltaa läheisissä ihmissuhteissa kokeneille. Jotta osaisimme auttaa mahdollisimman hyvin, etsimme työhön mukaan väkivaltaa kokeneita ja siitä selvinneitä. Jakaisitko sinä kokemuksesi, jotta kenenkään ei tarvitse selvitä yksin väkivallasta?

Etsimme juuri nyt osallistujia kehittäjäryhmään, jossa lähisuhdeväkivallasta selviytyneet miettivät yhdessä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa, miten tukipalvelut väkivaltaa kokeneille tulisi järjestää Kuopiossa ja Pohjois-Savossa. Kokemusasiantuntijana kommentoit ammattilaisten tekemiä suunnitelmia ja autat palveluiden parantamisessa.

Tule mukaan ja kerro, millaista apua sinä olisit kaivannut väkivallasta selviytymiseen! Millaista apua sait ja millainen tuki toimi parhaiten?

Etsimme mukaan sinua, jolla on:

  • Omakohtainen kokemus missä tahansa läheisessä ihmissuhteessa tapahtuneesta väkivallasta
  • Halu kertoa kokemuksestasi avoimesti ja rehellisesti
  • Motivaatiota auttaa muita samanlaisessa tilanteessa olevia

Toivomme, että oma selviytymisesi on edennyt kriisivaiheesta eteenpäin, kohti pelotonta ja tasapainoista arkea.

Kehittäjätiimi miettii esimerkiksi seuraavia asioita:

  • Auttaako suunniteltu toiminta väkivaltaa kokenutta?
  • Jääkö suunnitelmissa jotain huomioimatta?
  • Onko toiminta kokijan näkökulmasta turvallista?
  • Mitä kaikkea väkivaltaa kokenutta autettaessa täytyy huomioida?

Tule mukaan ja auta meitä auttamaan!

Toimintamme alkaa elokuussa.

Lisätietoa ja yhteydenotot:

Hanna Ravi, projektipäällikkö
p. 044 369 7211

Vuokko Pekkarinen, projektityöntekijä
p. 044 369 7210

Sähköpostit muotoa: etunimi.sukunimi@kuopionensikoti.fi

ps. Lomailemme 9.-31.7.2018.

 

Vauvan ääni: ”Pian tapaan sinut äiti!”

Äidin kohdussa oleva vauva viestii monin tavoin. Mutta mitä vauva kertoisi murheiselle äidille, jos osaisi? Ja miten raskausaikana saatu apu näykyy myös vauvan olossa? Kuopion ensikotiyhdistyksen työntekijä Laura Lahden blogiteksti kuvaa syntymättömän vauvan tunnelmia. 

Olen hyvin pieni, vain voirasian kokoinen. Minulla on pikkuruiset korvat, silmät silmäripsineen, kymmenen pientä varvasta, kymmenen sormea, joissa jokaisessa pikkuriikkiset kynnet. Osaan imeä peukkuani, puristaa napanuoraa, potkia vimmatusti ja tehdä kuperkeikkaa. Tunnen, kuinka minua keinutellaan lämpöisen veden aalloilla, kuinka valo heijastuu pehmeän seinämän läpi. Kuulen tutun äänen, kumisevan väreen, kehoani ympäröivän nesteen resonoinnin. Tunnen, kuinka pieni kehoni jännittyy, jähmettyy.

Kehoni jähmettyy, kun kuulen äidin itkevän. Tunnen äidin kehon virittyvän vaaraan, etsivän pakoreittiä, kohmettuvan paikoilleen. Huoli kulkee läpi pienen kehoni. Kuulen äidin kysyvän: “Mitä, jos en jaksakaan? Mitä jos en osaakaan olla äiti? Jos en osaakaan rakastaa vauvaani? Jos vastuu onkin liikaa? Jos mieleni sumenee ja kadotan itseni? Jos tämä onkin vain suuri virhe, joka vie kaaokseen? Mitä, jos jäänkin yksin?”

Joku kuuntelee äitiä. Syke rauhoittuu, hengityksen virta hidastuu, ympäröivä liike raukenee. Joku kuuntelee äitiä, hiljentyy hänen huoliensa äärelle. Uskoo pelon tunteen olevan totta. Ei vähättele, ei ohita. Auttaa näkemään muutoksessa muutakin: elämän jatkumon, kasvun mahdollisuuden, toivon, ilon. Auttaa näkemään äidissä voimaa, jota hän ei tiennyt itsessään vielä olevan. Joku silittää äitiä, lupaa olla hänen tukenaan. Äiti rauhoittuu. Minäkin rauhoitun. Tiedän, että äiti ja minä emme jää yksin.

Joku kuuntelee äitiä ja viimein äiti kuuntelee minua. Hän koskettaa minua pehmeän seinämän läpi, kutittaa jalkapohjaani. Äiti arvailee mietteitäni, utelee tulevaa kohtaamistamme. Miltähän mahdan näyttää? Millaisista asioista pidän? Millaiselta tunnun sylissä? Millaisia asioita voisimme yhdessä tehdä? Pieni kehoni voimistuu, tuntee elämän ilon, uteliaisuuden.  Äiti sanoo minulle kauniita sanoja. Sanoja, joiden tiedän olevan totta. Pian tapaan sinut äiti!

Kuuntele minua äiti. Toista sinunlaistasi ei ole. Olet oma äitini. Epäilevänä, uteliaana, väsyneenä, pelokkaana, innokkaana, kaikkine tunteinesi, rakastan sinua. Maailma on minulle uusi ja ihmeellinen. Sinullekin avautuu uusi maailma. Kasvetaan yhdessä, sinä ja minä. Tutkitaan maailmaa, pysähdytään sen ihmeiden äärelle. Miltä tuntuu hento, lämmin iho pehmeästi aaltoilevalla rintakehällä? Miltä pienet sormet, jotka tarttuvat käteesi toiveikkaana? Miltä tuntuu pakahduttava ilo uuden oppimisesta? Miltä itkusta syliin uupunut, raukea keho? Miltä tuntuu autuus, kun viimein nukahdan? Minä lupaan opettaa sinua.

Äiti, ehkä ensi kertaa elämässäsi ymmärrät, miltä rakkaus tuntuu? Eikä sinun tarvitse olla yksin.

Pian tapaan sinut äiti!

TEKSTI: Laura Lahti, Baby blues- ja Doula-työntekijä
KUVITUS: Mirjami Tchoukanov


Kuopion ensikotiyhdistyksen Baby blues -työ ja koulutetut vapaaehtoisdoulat tukevat äitejä odotuksen aikana ja vauvan synnyttyä. Kun vaikeisiin tunteisiin ja perheen pulmatilanteisiin saadaan apua varhain, turvataan kaikille lapsille turvallinen elämän alkutaival. Tutustu Baby bluesiin ja doulatoimintaan. Meihin voit olla yhteydessä jo odotuksen aikana tai vauvan synnyttyä.

Äiti, sinä olet ihana!

Äitiys on ihanaa, raskaus ja vauva-arki ruusunpunaista. Mutta kuten elämään, myös äitiyteen kuuluu muitakin sävyjä. Kuopion ensikotiyhdistyksen perhekahvila on paikka, jossa äitiyden tummistakin sävyistä saa puhua ääneen lämpimässä seurassa. Lue äitien kokemukset!

Vertaistuki kevensi mielen synnytyksen jälkeen

”Tulin ensimmäistä kertaa perhekahvilaan, kun poikani oli noin 10 kuukauden ikäinen. Siihen asti olin pyrkinyt pärjäämään yksin ajatusteni ja tuntojeni kanssa.

Koko raskausajan odotin synnytystä todella innokkaana, enkä tuntenut tarvetta sosiaalisiin tapahtumiin. Varsinkin synnytykseen liittyvästä vertaistuesta olisi näin jälkikäteen ajateltuna ollut varmasti hyötyä, kun synnytys ei tietenkään mennyt niin kuin olin toivonut ja fyysinen toipuminen kesti turhauttavan pitkään.

Neuvolassa kyllä moneen kertaan mainittiin perhekahvila ihan vain seurankin kannalta, mutta jännitin kovasti muiden kohtaamista. Ajattelin, että muut pärjäävät varmasti paremmin enkä halunnut myöntää kenellekään negatiivisia tuntoja. Olin kuitenkin niin onnellinen lapsesta.

Sairaalasta kotiin pääsyn jälkeen tuntui, että aina toimin jotenkin väärin. Ensin epäonnistuin synnytyksessä. Sitten imetys ei ottanut onnistuakseen ja ristiriitaiset ohjeet sekoittivat pään, joten käytännössä itkin kaikki lapsivuodeosastolla viettämämme päivät. Otin palautteen aika rankasti, koska koin jo epäonnistuvani kaikessa. Nyt nämä ajatukset tuntuvat tyhmiltäkin ja kaiken tämän kokeneena osaisin varmasti paremmin suodattaa palautteen.

Kun vihdoin tulimme poikani kanssa perhekahvilaan, olin todella innoissani, kun sain jutella muiden äitien kanssa kokemuksistani synnytyksestä lähtien. Huomasin, että olin pelännyt turhaan. Kukaan ei todellakaan arvostellut, vaan kaikki kuuntelivat ja kertoivat omista kokemuksistaan.

Kokemukset olivat yllättävän samankaltaisia kuin omani. Perhekahvilasta on tullut jokaviikkoinen henkireikäni. Poika viihtyy ja itse saan hetken huokaista. Vaikka äitiys on harras toteutunut toiveeni, on lapsiarki joskus yllättävänkin rankkaa. Varsinkin ensimmäisen lapsen kanssa, kun kaikki on vielä uutta.”

Äiti 32 v ja poika 1 v 6 kk

Odottajan olohuoneen kautta perhekahvilaan

”Odotusaikaani varjosti kova synnytyspelko. Pelko toi mukanaan ahdistusta. Ajoittain raskaudesta ja tulevasta perheenlisäyksestä oli vaikea nauttia. Ensisynnyttäjänä en tiennyt mitä odottaa tai miten valmistautua synnytykseen. Kahlasin internetiä ja ilmottauduin äitiyspolin pelkoklinikalle.

Parhaimman avun ja tuen synnytyspelkooni sain kuitenkin Odottajan olohuoneesta, eli odottajien omasta vertaisryhmästä Kuopion ensikodilla. Tuskaillessani tuntemuksiani sain työkaverilta vinkin tästä ensisynnyttäjille suunnatusta suljetusta vertaisryhmästä. Päätin asettaa oman hyvinvoinitini etusijalle, järjestin kalenterini uusiksi ja ilmottauduin kerran viikossa kokoontuvaan ryhmään.

Muistan, miten kävelin ensimmäiseen tapaamiseen ja pääni sisällä pyöri valtava pyörremyrsky. Jälkeenpäin koen, että ensimmäinen tapaaminen ryhmän kanssa oli minulle erittäin voimauttava kokemus. Odottajan olohuone toi mukanaan vastaukset kaikkiin minua askarruttaneisiin kysymyksiin — ja enemmän.

Tapaamiset olivat lämminhenkisiä ja ohjaaja mitä ihanin. Ryhmämme pitää edelleen tiiviisti yhteyttä. Lapsemme ovat syntyneet pienillä ikäeroilla ja toimimme edelleen toisillemme vertaistukena.

Poikani synnyttyä siirryimme perhekahvilaan. Perhekahvilasta on muodostunut viikottainen henkireikä pikkulapsiarjen keskelle. Joka perjantai pääsen tapaamaan samassa elämäntilanteessa olevia äitejä ja poikani saa leikkiseuraa. Välillä äitikin saa juoda kahvinsa kuumana ja käydä yksin vessassa.”

Äiti 30 v ja poika 1 v 3 kk

Tärkeä osa meidän arkea

”Tulin ensimmäistä kertaa perhekahvilaan, kun esikoiseni oli kuukauden ikäinen. Edeltävät viikot olin elänyt totaalisessa vauvakuplassa kotona vauvaan tutustuen ja uutta arkea opetellen. Nuo viikot olivat olleet ihania.

Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin tuntua, että pitäisi jo päästä pois kotoa ihmisten ilmoille. Perhekahvila oli tähän luonteva ratkaisu, sillä paikka oli ennestään minulle tuttu odotusajan ryhmän kautta.

Lähdimme siis eräänä perjantaiaamuna vauvan kanssa perhekahvilaan. Odotin innolla tapaavani muita äitejä ja lapsia. Kun astuimme sisään, meidät toivotettiin heti lämpimästi tervetulleiksi.

Pieni paniikki alkoi kuitenkin hiipiä mieleeni. Joka puolella oli lapsia — yksi istui syöttötuolissa, toinen konttasi lattialla. Joku tuli esittelemään minulle leluaan. Äidit puhuivat lapsistaan: kenelle on hammas tulossa, miten unikoulu on mennyt, kuka osaa mitäkin… Katsoin omaa tytärtäni ja mietin että ei kai minunkin vauvani kasva noin isoksi? Ihanko oikeasti olen nyt äiti ja voin tulla tänne? Halusin takaisin vauvakuplaani.

Tunne meni pian ohi. Paikalle saapui muitakin pieniä vauvoja äiteineen ja sain heistä juttuseuraa. Jälkikäteen ensireaktio vähän huvittaa. Perhekahvilasta on tullut tärkeä osa meidän arkea. Siellä voin vaihtaa kuulumisia muiden kanssa ja ihmetellä yhdessä miten nopeasti ne lapset tosiaan kasvaa!”

Äiti 28v ja tytär 9 kk.

Äiti, sinä olet ihana!

Tässä puhuivat ensikodin perhekahvilan äidit. Kokemuksissa kuvastuvat elämän monet eri sävyt ja sävyjen kirjon keskeltä nousee aina esiin kauneus. Harmaakin on kaunis väri, kun se on siinä ruusunpunaisen rinnalla. Ne muodostavat kokonaisuuden.

Äiti, sinä olet ihana. Kaikkine sävyinesi. Kenelle sinä äiti voit kertoa näistä sävyistä? Vierellä kulkijalle. Toiselle äidille. Toisen äidin kanssa jakamisesta sinä saat voimaa. Äiti, sinä olet ihana. Kuten lapsi katsoo sinuun ihaillen, katso sinä niin myös itseäsi.

Hyvää äitienpäivää ihan kaikille <3

Teksti: Riitta Kokkonen, Kuopion ensikotiyhdistyksen avopalveluohjaaja, Baby Blues -työntekijä ja perhekahvilaohjaaja 

Kuva: Mirjami Tchoukanov


Lue lisää perhekahvilasta.

Vauvan ääni: “Kuka huomaa minut?”

Kun äiti käyttää päihteitä, vauvan tarpeet jäävät jalkoihin. Ensikodin työntekijä Riitta Korhonen kuvaa blogitekstissään vanhemman katsetta ja huolenpitoa kaipaavan vauvan maailmaa. Näitä tarinoita meidän työmme on täynnä.

Synnyin suunnittelematta, päihderakkaudesta. Tämä rakkaus rikkoi myös minun äitini. Äiti on usein hiljaa tai itkee – hiljaa. Isän rikkonaisuus vei hänet muurien taakse, pois.

Äidin masussa oli hyvä olla, vaikka välillä sattui. En saanut happea, äiti tupakoi. Minä tupakoin enemmän kuin äiti, koska olin pieni. Oli aikoja, jolloin ei sattunut. Äiti yritti, söi hyvää ruokaa, lepäsi ja ulkoili. Oli päiviä, jolloin elämä sattui äitiin. Äiti löysi aineen, piikin ja hyvän olon. Hetkeksi. Äiti unohti minut, olin solu äidin kohdussa. Minäkin käytin kovia, huumaavia aineita, koska en voinut valita. Se oli pahaa ja hyvää, ensimmäinen addiktion jälki aivoihini.

Syntymän jälkeen uusi maailma, happea, ei kipuja. Pelastuin vieroitusoireilta. Minä äidin sylissä, äidillä hymy kasvoilla. Unesta tuli taivaamme, minä kasvoin ja vahvistuin, äiti jäi sinne – uneen, yhä enemmän ja enemmän. Itkin, huusin ja raivosin – huomaa minut äiti! Äiti katsoi minua. Oli ihanaa huomata äidin kasvoista, että olen ihana ja hän rakastaa minua.

Meni aikaa ja valo äidin kasvoilta sammui. Niin sammui myös minun itku, huuto ja raivo. Äiti laittoi minut sänkyyn ja antoi minulle tuttipullon, josta syödä – yksin. Maito juuttui kurkkuun. Minua ei ollut.

Kuka minä olen? Onko aina näin pimeää ja tyhjää? Ei, koska tuli Satu käymään. Satu avasi verhot, ulkoinen pimeys hävisi, näin valoa. On siis olemassa muutakin kuin tämä tyhjyys ja pimeys.

Satu otti minut syliin, jutteli lempeästi ja katsoi hymyillen minua. Mitä tapahtuu, mitä tämä on? En osaa. Hän lauloi laulua, joka kuulosti samalta mitä äiti lauloi, kun olin äidin masussa. Minäkin haluan laulaa, kuinka se tehdään? Kotiin tuli Sadun mukana elämä ja valo.

Satu kylvetti, vaihtoi vaipat ja yhdessä jutustellen siivosimme kotia. Söimme yhdessä, Satu ja minä, kasvotusten, katse katseessa. Satu nosti äidinkin sängystä ylös, komensi suihkuun ja syömään yhdessä meidän kanssa, katse katseessa. Minä pienenä kuvajaisena äidin katseessa ja hymyn väreenä poskilla.

Satu vei minut ja äidin neuvolaan, enää ei valehdeltu, että jaksetaan ihan hyvin. Satu, äiti ja minä kerroimme neuvolan tädille elämämme risuista, rakentaen risumajan – kertoen, että tarvitsemme apua.

Tästä lähti tie kohti ensikotia. Ennakoitavuutta, turvaa ja syliä. Välittämistä. Katse katseessa. Nyt vuoden jälkeen kotona, äiti ja minä. Risumajan tuulen raot tilkitty kuntoutuksella, terapialla, vertaistuella, perhetyöllä, lauluilla ja leikeillä ja toimivalla arjella. Itkimme ja nauroimme, elimme – äiti ja minä. Nyt minun on hyvä olla.

TEKSTI: Riitta Korhonen


Me Kuopion ensikotiyhdistyksessä autamme vauvaperheitä Pohjois-Savossa ja valtakunnallisesti. Mitä aikaisemmin odottava tai äskettäin synnyttänyt äiti saa apua, sitä paremmin pystymme vaikuttamaan vauvan elämään.

Vastuu vauvojen ja äitien auttamisesta kuuluu meille kaikille: ammattilaisille kuntien sosiaali-, terveys- ja päihdepalveluissa, läheisille, ystäville, tutuille ja naapureille.

Puhutaan, tuetaan ja katsotaan kohti. Etsitään ja tarjotaan apua ajoissa. Varmistetaan yhdessä, että äidit ja vauvat eivät jää yksin.

HAEMME: Projektipäällikkö Pelotta -hankkeeseen (2018-2020)

Kuopion ensikotiyhdistys ry on yleishyödyllinen järjestö, joka tukee vauva- ja lapsiperheitä hyvän arjen turvaamisessa. Olemme toimineet lasten ja perheiden hyvinvoinnin tukena vuodesta 1946. Teemme monipuolista työtä Kuopion ja Pohjois-Savon alueella. Yhdistyksen palveluksessa on 25 työntekijää. Ammattilaisten lisäksi työssämme on mukana joukko koulutettuja, tehtäviinsä sitoutuneita vapaaehtoisia. Yhdistys on Ensi- ja turvakotien liiton jäsenjärjestö.

Yhdistys hakee nyt projektipäällikköä Pelotta -hankkeeseen 1.4.2018 – 31.12.2020. Aloitusajasta voidaan tarvittaessa joustaa.

Hankkeen tavoitteena on tarjota tukea lähisuhdeväkivallan eri osapuolille Pohjois-Savossa ja mallintaa asiakaspolkuja uudistuvassa sote-rakenteessa. Kehittämistyössä kiinnitettään erityistä huomiota osallisuuteen ja kutsutaan kokemusasiantuntijoita mukaan kehittämistyöhön. Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä julkisen sektorin ja muiden järjestöjen kanssa. Hankkeeseen palkataan päällikön lisäksi yksi projektityöntekijä.

Projektipäällikkönä vastaat hankkeen tavoitteiden saavuttamisesta. Osallistut asiakastyöhön, kehität väkivaltaa kokeneiden ja tekijöiden palvelujen saatavuutta maakunnassa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Olet vastuussa hankkeen hallinnoinnista, ja toimit projektityöntekijän esimiehenä.

Odotamme, että sinulla on kokemusta väkivaltatyöstä ja verkostoissa toimimisesta. Sinulla on palvelujärjestelmän tuntemusta, ja hahmotat suuria kokonaisuuksia. Katsot muutostilanteessa rohkeasti eteenpäin ja siedät myös keskeneräisyyttä. Sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja innostuksesi tarttuu myös muihin.

Edellytämme sinulta soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa (esim. sosiaalityö). Katsomme eduksesi kokemuksen lastensuojelusta ja järjestölähtöisestä auttamisesta.

Tarjoamme mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi koulutusten ja työnohjausten avulla. Ensi- ja turvakotien liiton jäsenjärjestössä pääset näköalapaikalle valtakunnalliseen väkivaltatyön kehittämiseen. Tehtävässä on mahdollisuus yhteen sovittaa työ ja muu elämä joustavien työaikojen avulla. Tarjoamme myös työterveyshuollon palvelut. Noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan TES:iä.

Lisätietoja tehtävästä antaa toiminnanjohtaja Pirjo Pehkonen (puh. 044 369 7220) 19.2.2018 klo 9.00-15.00 ja 23.2.2018 klo 9.00-12.00. Lähetä hakemuksesi ja cv:si palkkatoivomuksineen viimeistään 28.2.2018 mennessä osoitteeseen pirjo.pehkonen@kuopionensikoti.fi.

Kevään unichat -vertaiskeskustelut käynnistyvät!

Valvottaako vauva? Ovatko unirytmit hukassa ja voimat loppuvat? Loppuuko keinot keskiyön tunteina?

– Silloin Unichat on juuri sinua varten!

Unichat -vertaiskeskustelu on ryhmächat, jossa voit keskustella vauvan uneen, rytmiin, valvottuihin öihin tai unenpuutteeseen liittyvistä kysymyksistä. Unichattiin ei tarvitse erikseen rekisteröityä tai ilmoittautua. Vertaiskeskustelu tapahtuu nimimerkillä.

Vertaiskeskustelussa saat vertaistukea ja arjen selviytymisvinkkejä muilta vanhemmilta sekä voit myös kysyä unineuvonnan ammattilaisilta Sinua mietityttävistä teemoista.

Verkkokeskustelun ohjaajina toimivat Baby Blus -työntekijät, joilla on vankka kokemus vauvaperheiden unineuvonnasta.

Etsitään yhdessä muutoksen avaimia teidän perheenne tilanteeseen.

Kevään 2018 Unichatit torstaisin:

1.2. Klo 9-10.30

15.2. Klo 11.30-13

1.3. Klo 17.30-19

15.3. Klo 12-13.30

29.3. Klo 13-14.30

12.4. Klo 13-14.30

26.4. Klo 9.30-11

17.5. Klo 12-13.30

31.5. Klo 13-14.30

14.6. Klo 17.30-19

Unichatin löydät vauvaitkee.fi -sivustolta kohdasta, Mistä apua -www.vauvaitkee.fi

Tervetuloa mukaan!

 

 

 

VÄKIVALTATYÖN AVOPALVELUITA VAHVISTETAAN POHJOIS-SAVOSSA

Kuopion ensikotiyhdistys käynnistää maaliskuussa 2018 hankkeen, joka vahvistaa lähisuhdeväkivallan osapuolten auttamispalveluita koko Pohjois-Savon alueella. Työtä tarvitaan, sillä tällä hetkellä Pohjois-Savon alueella ei ole kohdennettuja ja pysyviä palveluita väkivaltaa kokeneille tai väkivaltaa tehneille.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA on tänään ehdottanut hankkeelle yhteensä 466 000 euron rahoitusta kolmivuotiskaudeksi. Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa avustukset alkuvuodesta.

Hanke aloittaa väkivaltaisissa lähisuhteissa elävien avopalvelut Pohjois-Savossa. Väkivaltatyön avopalveluiden kehittäminen kytketään osaksi maakunnassa kehitteillä olevaa perhekeskusrakennetta. Hankkessa tehdään yhteistyötä myös muiden järjestötoimijoiden kanssa.

“Olemme erittäin tyytyväisiä, että hankerahoitus järjestyi, sillä tarve tälle työlle on alueellisesti suuri”, sanoo toiminnanjohtaja Pirjo Pehkonen Kuopion ensikotiyhdistyksestä.

Vuonna 2016 Itä-Suomen poliisi kirjasi Pohjois-Savon alueella 188 ilmoitusta perheväkivallasta. Kotihälytyksiä perheväkivallasta kirjattiin 1534. Väkivaltaa tapahtuu perheissä, seurustelusuhteissa ja muissa lähisuhteissa. Lähisuhdeväkivalta näkyy myös lastensuojeluilmoituksissa.

“Tällä hetkellä Pohjois-Savon ainoa turvakoti toimii Kuopiossa. Kun väkivaltatyöhön erikoistuneita avopalveluita ei ole, apua tarvitsevat voivat turvakotijakson jälkeen jäädä tyhjän päälle. Muualla maakunnassa tilanne on vielä heikompi kuin Kuopiossa”, Pehkonen sanoo.

“Lähisuhdeväkivallan tunnistaminen, siihen puuttuminen ja osapuolten auttaminen vaatii ammattilaisilta tietoa ja osaamista, jota ei tällä hetkellä ole riittävästi. Hyvät avopalvelut mahdollistavat väkivallan katkaisun jo varhaisessa vaiheessa.”

Tavoitteena on, että läheisen ihmisen tekemää väkivaltaa kokeneet saavat jatkossa apua matalalla kynnyksellä. Avopalvelupisteissä annetaan tukea lapsille, nuorille ja aikuisille. Apua voi saada joko henkilökohtaisissa tapaamisissa ammattilaisen kanssa tai ryhmämuotoisesti. Lisäksi kehitetään työtapoja väkivaltatilanteiden ennaltaehkäisyyn.

Hankkeessa myös koulutetaan lähisuhdeväkivallan eri osapuolia kohtaavia ammattilaisia yhdessä väkivaltaisissa lähisuhteissa eläneiden kokemusasiantuntijoiden kanssa.

Lisätietoa:
Kuopion ensikotiyhdistys ry
toiminnanjohtaja
Pirjo Pehkonen
puh. 044 3697 220
pirjo.pehkonen@kuopionensikoti.fi
www.kuopionensikoti.fi

Yhdistys Facebookissa:
https://www.facebook.com/kuopionensikotiyhdistys

Kuopion ensikotiyhdistys ry tukee vauva- ja lapsiperheitä hyvän arjen turvaamisessa. Olemme toimineet lasten ja perheiden hyvinvoinnin tukena vuodesta 1946. Teemme monipuolista työtä Kuopion ja Pohjois-Savon alueella, tiiviissä yhteistyössä kuntien kanssa. Ammattilaisten lisäksi työssämme on mukana joukko koulutettuja, tehtäviinsä sitoutuneita vapaaehtoisia.

Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen, tasapainoiseen ja hyvään arkeen.